Viiden kenttätyöjakson aikana saatiin esiin 47 ehjää tai osittain ehjää hautaa. Suurin osa haudoista sijaitsi kirkon eteläpuolella. Haudat olivat rikkoutuneet joko aiemmissa maanrakennustöissä, lähinnä erilaisissa kaapelilinjojen kaivuutöissä, tai nuorempien hautojen
kaivamisessa. Uran ulkopuoliset osat haudoista jätettiin paikoilleen profiileihin, sen sijaan urassa esiin tulleet osat vainajaa nostettiin yksitellen ylös. Luut talletettiin tutkimusten ajaksi, töiden valmistuttua hautaukset tutkittiin osteologin toimesta. Uusien sadevesiputkien asennussyvyyden alapuolisiin kerroksiin jääneitä hautoja ei tutkittu. Hautojen lisäksi kirkon itä-, länsi- ja etelänpuolisilta alueita otettiin talteen suuri määrä pintamaassa sijainneita irtoluita, jotka uudelleenhaudattiin välittömästi kunkin kenttätyöjakson päätyttyä.
Muita valvonnan aikana erityistä dokumentointia vaatineita ilmiöitä olivat suurten putkiluiden ja pääkallojen muodostamat luukeskittymät, joita havaittiin kirkon eteläpuolelta. Kyse lienee muualta siirrettyjen hautojen uudelleenhautauksista. Haudat saattavat olla peräisin kirkon lattian alta. Tarkoitusperiltään tuntemattomaksi jää kirkon lounaispuolella havaittu palaneesta savesta koostuva alue. Kirkon pohjoispuolella ei havaittu lainkaan hautauksia, sen sijaan kirkon koillispuolella todettiin rakennusjätettä haudatun huomattavan laajalle alueelle. Kirkon luoteispuolella esiin saatiin sekä sakastin että kirkkosalin seinien anturat.
Luonti: 21.1.2022 Viimeisin muutos: 21.1.2022
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Vantaan seurakuntayhtymä
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/11/05.04.01.02/2019
Henkilökunta
Tutkija:
Heini Ynnilä
Tutkija:
Tiina Mikkanen
Raporttitiedot
Raportti:
Vantaan Pyhän Laurin kirkko. Pihatöihin liittyvien kaivuutöiden arkeologinen valvonta 2019.
Tekijä:
Heini Ynnilä
Päivämäärä:
15.9.2020
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Vantaan kaupunginmuseo, tilaaja
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.