Tutkimuksissa ei löydetty kiinteään muinaisjäännökseen liittyviä rakenteita tai kerrostumia lukuun ottamatta yhtä mahdollista likamaahavaintoa. Tutkimusten aikana saatiin talteen merkittävä määrä rautakautisten pronssikorujen katkelmia. Kaikki esineet löytyivät muokkauskerroksesta. Ali-Oijalan merkittävää löytöpaikkaa ei voida ilman lisätutkimuksia pitää kalmistona, vaikka löytöaineisto viittaakin vahvasti viikinkiaikaiseen
polttokalmistoon. Löytöaineistossa on vain kolme pientä palaa polttokalmistoissa muuten niin yleistä palanutta luuta. Myöskään selviää kalmistokerrosta tai –kiveystä ei havaittu. Löytöalueen viereistä kivikkoista peltokumparetta ei ehditty tutkia yhtä koekuoppaa lukuun ottamatta. Suuren maakiven juureen kaivetusta kuopasta ei saatu talteen löytöjä. Kuopasta löytynyt kiveys on todennäköisesti luontainen. Peltosaareke olisi kuitenkin syytä tutkia kohteen todellisen luonteen selvittämiseksi. Tutkimukset voivat kuitenkin olla vaikeat
toteuttaa saarekkeelle pelloilta ajetun kiviaineksen vuoksi.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.