Hartolan vuoden 2021 tutkimuksissa todettiin kolmentyyppisiä kuopparakenteita. Niistä ensimmäinen on nelikulmainen, tasapohjainen ja jyrkkäreunainen kuoppa, jossa on havaittavissa merkkejä tulenpidosta sen pohjalla (esimerkiksi punaista palanutta maata). Toisessa kuoppatyypissä on muodoltaan maljamainen pohja, ja siinä merkkejä tulenpidosta. Kolmas tyyppi on suhteellisen syvä kuoppa, jossa ei ole havaittavissa merkkejä tulenpidosta, mutta jonka ympärillä on laakea maavalli.
Kahta ensin mainittua tyyppiä on syytä pitää hiilen valmistukseen käytettyinä kuoppamiiluina. Kolmas tyyppi voinee olla keskuskuopallinen tervahauta, josta hiilet on poistettu tervan talteenoton yhteydessä.
Kuopissa otetuissa AMS-ajoituksissa vanhimmat kuopat olivat pronssikaudelta, osa rautakaudelta, osa keskiajalta 1400-1500 -luvulta mutta joukossa oli myös moderneja kuoppia.
Luonti: 24.3.2022 Viimeisin muutos: 19.11.2024
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
Tilaajan aikataulu
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Väylävirasto
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/11/05.04.01.02/2021
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Ville Laakso
Tutkija:
Jasse Tiilikkala
Kenttätyönjohtaja:
Teemu Tiainen
Kenttätyönjohtaja:
Ville Laakso
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.