Kaivaukselta saatiin talteen yli 350 löytöä ja kaivettiin esiin yhdeksän rakennetta tai rakenteen osaa.
Ajoittavan löytöaineiston ja todettujen rakenteiden perusteella paikalla on sijainnut erilaisten rakenteiden tai rakennusten osien jäännöksiä, mahdollisesti niin rautakaudelta kuin historialliselta ajalta. Rautakautisen kulttuurikerroksen päällä on historiallisen ajan kulttuurikerroksia ja niihin liittyviä rakenteita, jotka ovat osittain sotkeneet alempaa kulttuurikerrosta ja rakenteita. Osa niistä oli kuitenkin suhteellisen hyvin säilyneitä.
Rakenteet, löydöt ja kulttuurikerros jatkuvat kaivausalueen itäseinämään sisään. Kuinka pitkälle ja laajalle ne jatkuvat, sitä ei toteutetun kaivauksen laajuudessa ollut mahdollista selvittää. Kulttuurikerrokset ja rakenteet jatkuivat maanpinnasta niin syvälle, että niitä on voinut säilyä myös pihakäytävän alapuolisissa maakerroksissa.
Luonti: 23.4.2019
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
Tilaajan aikataulu
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Sysmän seurakunta
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/108/05.04.01.02/2018
Deadline:
25.6.2018
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Timo Jussila
Apulaistutkija:
Johanna Rahtola
Apulaistutkija:
Juuso Koskinen
Apulaistutkija:
Timo Sepänmaa
Tutkija:
Hannu Poutiainen
Raporttitiedot
Raportti:
SYSMÄ Sysmän kirkko. Arkeologinen kaivaus 2018
Tekijä:
Hannu Poutiainen
Päivämäärä:
21.12.2018
Sijainti(alkup):
Mikroliitti Oy
Kopiot:
MV.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.