Muuritutkimus Oy suoritti Hämeenkatu 26b:n pihapiirissä olevassa kellarissa heinäkuussa
2018 arkeologiset koetutkimukset. Kellarissa on kaksi tynnyriholvattua huonetta ja niiden
välissä eteisosa, johon johtaa pihamaalta jyrkkäportainen tiiliholvattu halssi. Kellari on
mahdollisesti rakennettu jo ennen 1740-lukua. Turun palon jälkeen kellareiden päälle on
rakennettu lautakate.
Tilaaja teki molempien kellareiden lattia-alueille tarvittavat avaukset ja poisti kaivausmassat.
Kaivaustyöt tehtiin yksikkökaivausmenetelmällä, joskin pääosa betonilattian alla olleista
kerroksista oli sekoittuneita ja rikkoutuneita. Esiin tulleet rakenteet dokumentoitiin
laserkeilaamalla ja kuvaamalla. Rakenteet dokumentoitiin osaksi tilaajan toimittamaa kellarin pohjapiirrosaineistoa ja samoin kohteen korkeustiedot ovat tästä aineistosta.
Kellareista esiin tullutta hirsiarinaa ei koetutkimuksissa lähdetty kaivamaan pois. Kaivetuista
kerroksista ei tullut esiin löytöjä. Esiin tulleet hirsiarinat jätettiin orsiveden alle ja tilaaja huolehtii kohteen jatkosuojauksesta osana kohteen rakennustöitä.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.