Tutkimusten toteuttaminen on tullut tarpeelliseksi, koska paikalle on tekeillä asemakaavan muutos. Tutkimukset tehdään kaavaan merkittävän muinaisjäännösalueen rajauksen vahvistamiseksi. Turun kaupunki on neuvotellut 16.3.2018 museoviranomaisten kanssa muinaismuistolain 13 §:n mukaisesti muinaisjäännöksen ja rakentamisen yhteensovittamisesta kaavasuunnittelualueella. Neuvottelun tuloksena päädyttiin ensin toteuttamaan arkeologinen koekaivaus ja mikäli tarpeen tutkimuksia jatketaan myöhemmin toteuttavilla varsinaisilla kaivauksilla.
Alueelle tehdään soveltuvin osin alueen maatutkaus ja kaupunkiarkeologinen koetutkimus, jossa avataan kaivinkoneella pihakerrokset koeojina ja tutkitaan mahdollisen kulttuurikerroksen ja rakenteiden laajuus ja ajoitus. Koeojissa havaittuja muinaisjäännöksiä tutkitaan niin, että voidaan varmistaa niiden ajoitus ja kokonaiskuva. Esiin tulevat arkeologiset rakenteet ja maakerrokset dokumentoidaan soveltuvin osin yksikkökaivausmenetelmin ja takymetrimittauksin, fotogrammetrisesti, käsin piirtämällä tai laserkeilaamalla ja digikuvin.
Luonti: 15.7.2018
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Auratum Kiinteistöt Oy
Hankkeen vaihe:
Jälkityövaihe
Luvan dnro:
MV/41/05.04.01.02/2018
Deadline:
15.5.2019
Henkilökunta
Tutkija:
Kari Uotila
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.