Vihti Pinolahti (927010020) on metsässä ja pellolla sijaitseva laaja asuinpaikka-alue, joka ajoittuu kivikaudelta pronssikaudelle. Pinolahden alueella havaintoja on tehty seitsemästä löytökohteesta. Kaivettava kaapelilinja sijaitsee kokonaan peltoalueella, jonka kynnetty pintakerros ulottuu arviolta 20-30 cm syvyyteen. Peltokerroksen alapuolella mahdollisesti sijaitsevat kulttuurikerrokset ovat todennäköisesti säilyneet.
Vihti Vanjoki (Teikarla) Skotti (1000010323) ETRS on mahdollisesti jo keskiajalla käytössä ollut kylätontti, joka on autioitunut 1800-luvulla. Vanjoen kylätontin alueella linja kulkee vuoden 1840 pitäjäkartan mukaan pellon reunaa pitkin ja vuoden 1987 kaivausalueen luoteispuolella. Mahdollisista kulttuurikerroksista tai kylätonttiin liittyvistä rakenteista tai niiden säilyneisyydestä linjan kohdalla ei ole tietoa.
Tutkimus tehdään Pinolahden alueella esitutkimuksena kaivettavan linjan kohdalla, jolloin pintamaa poistetaan kaivurin avulla tutkijan osoittamissa kohdissa ja nämä kohdat koekuopitetaan. Poistettavien sähkötolppien kohdalla työ tehdään arkeologisena
valvontana. Vanjoen kohteessa työ tehdään konekaivuun valvontana, jolloin esille tulevat kulttuurikerrokset ja rakenteet dokumentoidaan.
Luonti: 15.2.2018
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Caruna Oy
Hankkeen vaihe:
Jälkityövaihe
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Tiina Vasko
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.