Helsingin kaupunginmuseo suoritti arkeologisen valvonnan Helsingin vanhassa
keskustassa sijaitsevan Presidentinlinnan perustusten kuntokartoituksen ja
perusparannushankkeen koekorjaustöiden aikana vuosien 2010-2012 kesinä.
Tasavallan presidentin kanslian, Museoviraston ja Helsingin kaupunginmuseon
neuvotteluissa oli sovittu kaupunginmuseon valvovan kyseisiä rakennustöitä
virkatyönä. Kevyt valvonta katsottiin tarpeelliseksi, sillä vuonna 1997
Presidentinlinnan sisäpihan korjaustöissä oli löydetty hyvin säilynyttä pihakiveystä,
sen alapuolisia kulttuurikerroksia ja rakennusten jäännöksiä etupäässä 1700-luvulta.
Vuoden 2010 elo-lokakuussa valvottiin linnan etupihan luoteis- ja koilliskulmiin
tehtyjen koekuoppien kaivamista. Vuoden 2011 kesä-syyskuussa valvottiin 1810-
luvulla rakennetun linnan päärungon alla olevien kellareiden uudempien
lisärakenteiden purkamista, niihin kertyneiden maamassojen poistamista ja tilojen
syventämistä. Pihalla valvottiin etupihan luoteiskulman kuopan kaivamista ja läntisen
matalan siiven alapuolisen kellarittoman tilan tyhjentämistä. Vuoden 2012 heinäelokuussa
dokumentoitiin vähäisesti päärungon länsiosan seiniin tehtyjä oviaukkoja,
perustusten vahvistamisen takia esille otettujen seinien alapuolisia megapaaluja ja
luoteisimman kellaritilan tyhjentämistä.
Päärungon itäosan kellaritilojen lähes kokonaan tuhoutuneiden kellarilattioiden alla
oli linnan rakentamiseen liittyviä hiekkakerroksia ja luonnollisia puhtaita hiekkoja.
Seinien alta löytyi linnan perustusten puuarina. Suurimmassa osassa kellareita lattiat
ja niiden alapuoliset kerrokset olivat tuhoutuneet linnan vuoden 1960 perustusten
mega – paalutuksessa ja lattian alapuolisissa putki- ja kaapelitöissä. Päärungon
länsiosan kellareissa ei ollut arkeologisesti kiinnostavia kohtia. Etupihalla vuoden
2010 koekuopissa näkyi mega – paalutuksen takia vain uusia täyttömaita ja linnan
perustusten alla linnan puuarina ja megapaaluja. Vuonna 2011 kaivetusta kuopasta,
josta tehtiin läntisen matalan siiven perustukseen aukko 1. kerroksen alapuolisten
maiden tyhjentämistä varten, löydettiin yhden tai mahdollisesti kahden kevyen
rakenteen muuraamatonta kivijalkaa. Edellä mainitusta kuopasta ja itse siivestä löytyi
noin yhden metrin verran vanhoja kulttuurikerroksia ja noin 50 cm uudempia
rakennusjätekerroksia tai täyttömaita niiden päältä. Pihakiveyksiä, kaivoja tai muita
kiinteitä kivi- tai puurakenteita (paitsi yksi vähäinen) ei tavattu siiven vanhoissa
kulttuurikerroksissa. Siiven poikittaiset seinien kiviperustukset ja läntinen putkitunneli
pienensivät säilyneitä alueita paljon.
Luonti: 10.9.2013
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
Tasavallan presidentin kanslia ja viranomaistyö
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Tutkija:
Markku Heikkinen
Raporttitiedot
Raportti:
Helsinki, Presidentinlinna. Historiallisella kaupunkialueella (1640-) sijaitsevan rakennuksen
peruskunnostuksen arkeologinen valvonta 2010-2012.
Tekijä:
Markku Heikkinen
Päivämäärä:
15.8.2012
Sijainti(alkup):
Helsingin kaupunginmuseo
Kopiot:
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.