Työn tarkoitus oli täydentää vuoden 2002 Suoniemen inventointia siten, että myös historiallisen ajan kohteet inventoidaan systemaattisesti, käydä läpi uusien esihistoriallisten muinaisjäännösten kannalta potentiaaliset alueet sekä tarkastaa ennestään tunnetut kohteet.
Alueelta tunnettiin ennestään seitsemän kiinteää muinaisjäännöstä: kaksi kivikautista asuinpaikkaa, neljä rautakautista tai ajoittamatonta röykkiötä sekä historiallisen ajan rajakivi. Lisäksi alueella oli kolme kohdetta, jotka oli luokiteltu mahdollisiksi muinaisjäännöksiksi. Inventoinnissa kartoitettiin kiinteiksi muinaisjäännöksiksi luokitellut Vahalahden ja Sarkolan vanhat kylätontit. Sarkolan kylätontin läheisyydessä havaittiin myös useita muita kiinteiksi muinaisjäännöksiksi laskettavia asutus- ja viljelyjäännöksiä. Aiemmin tunnetut kohteet tarkastettiin, ja useiden kohteiden sijaintitietoihin tai rajauksiin tehtiin korjauksia. Arvioitaessa inventointialueen aiemmin mahdollisiksi muinaisjäännöksiksi luokiteltuja kohteita todettiin, ettei niitä ole syytä pitää kiinteinä muinaisjäännöksinä.
Luonti: 15.7.2013
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
huhtikuun loppu 2012
Rahoittaja/tilaaja:
Nokian kaupunki
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Raporttitiedot
Raportti:
Nokia Vahalahti-Sarkola kyläosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012
Tekijä:
Antti Bilund, Timo Jussila
Kopiot:
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.