Museovirasto
KULTTUURIYMPÄRISTÖN PALVELUIKKUNA
 
siirry kartalle omat tiedot
 
   
 

HOIDETUT
KULTTUURIYMPÄRISTÖKOHTEET

ohjesivu
   
   
   
   
   
   
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  -
   
 
   
 
 
  hoitokohteet maakunnittain
  hoitokohteet vastuumuseoittain
  hoitokohteet ELY-keskuksittain
   
 
Valkeakoski
Rapola 999000244
Perustiedot
Osan nimi: Metsäalueet / Itä- ja pohjoismetsä / Kuvio 15
Tunnus: 15
Pinta-ala: 1.40 ha
Yleiskuvaus
Kuvio tunnetaan Lukko -nimellä ja se on osa vanhaa, paikoin soistunutta peltoa, joka on jäänyt pois viljelykäytöstä 1960-luvulla ja on luontaisesti metsittynyt. Kuviolla kasvaa eri-ikäistä puustoa. Pääpuulaji on hieskoivu, jonka keski-ikä on noin 40 vuotta. Seassa kasvaa runsaasti riukuuntunutta mäntyä, lehtipuuta ja aluspuuna noin 15-vuotiasta kuusta. Pensaskerroksessa kasvaa kanukkaa, joka lienee levinnyt paikalle sen ollessa peltona.

Metsätyyppi: MT
Rajaus
Kuvio sijaitsee Rapolanharjun itärinteessä.
Tavoitteet
Alueella ei ole tehty hoitotoimenpiteitä.

Tehtävät toimenpiteet: Kuviolla tulee mahdollisimman pian tehdä mäntypuuston kasvatuksellista raivausta sekä riukuuntuneen puuston harvennusta. Seuraavaksi tulee tehdä koivupuuston poisto. Kuviolle jätetään kuusikko. Taimikossa tulee tehdä kasvatuksellinen raivaus noin vuonna 2005. Puutiheydeksi jätetään noin 2000 kpl/ha. Ensiharvennus tulee tehdä kuusikon valtapituuden ollessa 13-15 metriä.

© Museovirasto
saavutettavuusseloste
tietosuojaseloste