Museovirasto
KULTTUURIYMPÄRISTÖN PALVELUIKKUNA
 
siirry kartalle omat tiedot
 
   
 

HOIDETUT
KULTTUURIYMPÄRISTÖKOHTEET

ohjesivu
   
   
   
   
   
   
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  -
   
 
   
 
 
  hoitokohteet maakunnittain
  hoitokohteet vastuumuseoittain
  hoitokohteet ELY-keskuksittain
   
 
Raasepori
Raaseporin linna 999000076
Perustiedot
Osan nimi: Galgberget-pohjoinen (Galgbacken)
Tunnus: 6
Pinta-ala: 4.50 ha
Yleiskuvaus
Pohjoinen Galgberget koostuu metsäisestä ja kallioisesta mäestä sekä mäen eteläpuolella olevasta Vikan-nimisestä niitystä pohjoisen ja eteläisen Galgbergetin kallion välissä. Aluetta on hoidettu vuodesta 1997 tavoitteena palauttaa laidunvaikutteinen maatalousmaisema. Nykyisellään alue on vesakosta raivattu, joten alueen valtapuusto on harva ja samoin pensaskerros. Alueella on vanhoja viljelyspalstoja ojineen sekä muualta paikalle siirretty lautarakenteinen rakennus nimeltä Nyåkers torp. Rakennuksen ympäristössä on runsaasti ketokasvilajeja.

Aluetta kutsutaan myös nimellä Galgbacken, sillä perimätiedon mukaan kalliolla alueen pohjoislaidassa joen varressa on ollut hirsipuun paikka. Perimätiedon mukaan Nils Eskilinpoika (Baner) ja Hemming Gad teloitettiin mäellä Kristian II:n käskystä joulukuussa 1520 (Drake 1983: 35).
Rajaus
Alue rajautuu luoteessa Raaseporinjokeen, lounaassa eteläiseen Galgbackeniin ja etelässä, pohjoisessa sekä idässä peltoon.
Tavoitteet
Hoidon tavoitteena on laidunvaikutteisen maatalousmaiseman palauttaminen sekä ylläpito.

Hoitosuunnitelman kasvillisuuskartoituksineen on tehnyt Ekenäs Naturbruksinstitutet vuonna 1997 (hoitsuunnitelmaa ei vielä ole talletettu Museoviraston arkeologian osaston arkistoon). Sama taho on vastannut myös alueen peruskunnostuksesta vuonna 1999 maisemanhoidon kurssin yhteydessä. Ylläpidosta vastaa Raseborgs Natur och Miljö r.f. (ks. hoitosuunnitelman liitekartta 5). Lisäksi aluetta on laidunnettu erityisympäristötuella ainakin vuosina 2000-2005.

© Museovirasto
saavutettavuusseloste
tietosuojaseloste