Museovirasto
KULTTUURIYMPÄRISTÖN PALVELUIKKUNA
 
siirry kartalle omat tiedot
 
   
 

HOIDETUT
KULTTUURIYMPÄRISTÖKOHTEET

ohjesivu
   
   
   
   
   
   
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  -
   
 
   
 
 
  hoitokohteet maakunnittain
  hoitokohteet vastuumuseoittain
  hoitokohteet ELY-keskuksittain
   
 
Porvoo
Iso ja Pikku Linnamäki 612400001
Perustiedot
Osan nimi: Etelärinne
Tunnus: 3
Pinta-ala: 0.66 ha
Yleiskuvaus
Avoin etelään (kaupungin suuntaan) antava rinne ja näköalapaikka. Rinteen yläosa on savettu eroosion estämiseksi 1900-luvun alussa, mutta saveaminen on aiheuttanut selvän muutoksen kenttäkerroksen kasvillisuudessa. Alempana rinteessä ovat kasvistoltaan arvokkaita alueita - aivan rinteen alaosassa myös arvokas keto. Rinteen käyttö kulkuväylänä on aiheuttanut pahan eroosiovaurion keskelle rinnetta mikä muodostaa myös maisemallisen haitan. Vaurio on korjattu vuonna 1998.

Alueella sijaitsee nk. Edelfeltin mänty. Rinteen yläosaan vallin päälle on asetettu maisemataulu, missä on A. Edelfeltin Porvoota kuvaava maalaus.
Rajaus
Etelään antavan ulommaisen vallin reunasta alkava rinne kokonaisuudessaan alarinteeseen saakka. Alue käsittää pohjoisosassa olevan vanhan hiekanottokurun aina pappilalta Maarille menevään tiehen saakka.

Kokonaisuudesta omakseen rajautuva alue topografian ja erityisongelmiensa vuoksi.
Tavoitteet
Yleistavoitteena on eroosiovaurioiden laajenemisen estäminen ja Porvooseen päin antavan maiseman umpeenkasvun ehkäisy.

Hoidon toimenpiteet alueella käsittävät maastonsiivouksen, puunkaadon, vesakonraivauksen ja eroosiovaurioiden korjauksen.

Alueella on harvennettu hieman valtapuuston nuorinta osaa vuosina 2001 ja 2003, jotta maisema linnalta Vanhaan Porvooseen saadaan auki. Lisäksi on harvennettu tiheäksi kasvanutta pensaskerrosta niiltä alueilta, joissa taimikko hyvin kasvun alussa. Harventamisessa on otettu huomioon se, ettei avoimia tuulikäytäviä synny rinteelle Edelfeltin männyn edustalle ja männyn kasvillisuussuoja näin harvene. Vuonna 2003 jouduttiin lisäksi poistamaan nuorta kuollutta männikköä.

Rinteen eroosiovaurio korjattiin loppukesällä 1998, mutta kulkeminen alueella ei valitettavasti ole loppunut. Alueella pyritään jatkamaan vaurioiden korjaamista tai harkitaan maahan upotetun portaiston rakentamista vaurion täytemaahan.

Pohjoisosassa on todennäköinen Edelfeltin maalauksessa näkyvä mänty, jota ei saa vahingoittaa. Paalujuuren paljastumista seurataan ja tervettä juuripintaa omaavan juuren osat peitetään tarpeen mukaan.

© Museovirasto
saavutettavuusseloste
tietosuojaseloste