Asuinpaikkakerrosta on sekä asumuspainanteen ympäristössä siitä etelälounaaseen vähintään noin 10-15 metrin etäisyydelle että etelämpänä sijaitsevan omakotitalon pohjoispuolella.
Jälkimmäinen on todettu pintapoiminnassa löytyneiden iskosten ja yhdessä koekuopassa todetun ilmeisen kulttuurikerroksen perusteella. Vuoden 2018 koekuopasta 21 löytynyt kvartsi-iskos liittyy luultavasti asumuspainanteen ympäristössä todettuun asuinpaikkaan. Vuoden 2023 tutkimuksissa tehtiin kolme koekuoppaa asuinpaikka-aluetta alempana olevalle terassille sen itäpuolella. Ensimmäisestä sinne tehdystä koekuopasta löytyi epämääräinen rikkonainen kvartsin pala, jota ei kuitenkaan talletettu sekä nyrkinkokoisista kivistä muodostunut kerros, johon kaivaminen lopetettiin. Kiviä epäiltiin rakenteen osaksi, mutta kun kahdesta muusta kuopasta löytyi samanlaista, joskin harvempaa kivikkoa, on todennäköistä, että kyseessä on maaperän ominaisuus.
Toinen on tästä vajaa sata metriä etelään ja kolmisen metriä alempana viereisen omakotitalon ympäristössä metsäalueen puolella.
Näiden havaintojen välialueet olivat löydöttömiä ja selkeän kokonaiskuvan muodostaminen onkin vaikeaa. Varmuudella voi todeta kaksi asuinpaikkaa, joista selkeämpi on mäen korkeimmalla kohdalla asumuspainanteen ympärillä.
Luonti: 5.8.2025 Viimeisin muutos: 5.8.2025
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
Useita lyhyitä jaksoja vuosina 2022-2023
Tutkimusperuste:
Muu
Rahoittaja/tilaaja:
Suomen Kulttuurirahasto
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/25019/2023
Henkilökunta
Tutkija:
Elina Saloranta
Tutkija:
Jussi Kinnunen
Tutkija:
Taina Pietikäinen
Tutkija:
Tapani Rostedt
Kenttätyönjohtaja:
Jouko Pukkila
Raporttitiedot
Raportti:
SALO HÄRKÄMÄKI Kivikautisen asuinpaikan koetutkimus Mullankaivajathanke
Tekijä:
Jouko Pukkila
Päivämäärä:
26.7.2024
Kokoelmatiedot
KM arkeologinen kokoelma KM 43817:124 Löydöt
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.