Koekaivauksissa Ulvilan kaupunginpaikan eteläosassa Kellarimäen asemakaava-alueella ei havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Modernina aikana muokattu peltomaa ulottui puhtaaseen pohjamaahan asti. Koeojassa 1 erottui pelto-ojien rikkomana pohjamaan pinnalla hieman kellertävän ruskea maakerros, joka voi liittyä kohdalla kulkeneeseen vanhaan tieuraan mutta voi myös olla muuten jäänne modernia peltoa vanhemmasta luontaisesta tai peltomaasta. Käytännössä vanha, vielä 1900-luvun puolivälissä käytössä ollut tie oli kadonnut viimeaikaisen peltoviljelyn myötä. Varsinaisia kulttuurikerroksia, kiinteitä jäänteitä tai esinelöytöjä kahta 1700-luvun tai nuorempaa keramiikkasirua lukuun ottamatta ei havaittu.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.