Mikroliitti Oy teki 27.5.2011 muinaisjäännösinventoinnin Hahkalan kylän tilan 418-403-1-5 alueella, koska paikalle ollaan laatimassa ranta-asemakaavaa. Alue sijaitsee Käyrän tilan eteläpuolella, Toutosen pohjoisrannalla.Kaavoitettava alue sijaitsee siis kahden vanhan kylätontin välissä. Asemakaava-alueen länsipuolella, noin 280 m päässä, sijaitsee Lumialan kylän kahden talon ja sittemmin rusthollin kylätontti nykyisen Marjaniemen tilakeskuksen alueella. Itäpuolella, noin 390 m päässä, sijaitsee Hahkalan kylän vanha tonttimaa. Lisäksi alueen länsiosan pohjoispuolella on sijainnut Käyrän yksittäistalon tontti. Vuoden 1831 isojakokartan perusteella alue on ollut pääosin peltona ja niittynä. Kaavoitettava alue on osin vesijättöä. Alueella on vanha muinaisrantatörmä, jonka päällä ja yläpuolella voi periaatteessa sijaita esihistoriallisia muinaisjäännöksiä. Alue on edelleen suurelta osin peltona, jossa eri kokoisia peltosaarekkeita ja rantametsää.
Vuoden 2011 inventoinnissa alue tarkastettiin kattavasti silmänvaraisesti. Pellot olivat tarkastushetkellä matalalla oraalla ja niitä saattoi tarkastella suhteellisen hyvin. Metsäsaarekkeissa havaittiin nykyaikaisia peltoraivaukseen liittyviä kivikasoja sekä pieni kiviaita. Peltosaarekkeita tutkittiin myös käsikairalla. Peltoraunioiden reunoja tutkittiin myös muutamin koekuopin, sekä myös metallinpaljastimella. Kaava-alueella ei havaittu kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.