Kohde sijaitsee Kuhmon kaakkoisosassa, aivan Pohjois-Karjalan rajalla, Jonkerinjärven luoteispäässä, Pyykönniemen eteläosassa olevalla Kirkkoniemellä. Maasto on paikalla suoperäistä havumetsää, osittain hakkuualuetta. Alueella on kolmisen kymmentä kiviröykkiötä ja ne sijaitsevat mäen harjanteella.
Paikallinen perimätieto kertoo, että alueella on sijainnut karjalainen kylä ja Kirkkoniemessä on ollut heidän kirkkonsa eli tsasounansa. Suurin kiviraunio on ollut pappilan uuni ja rakennuksen raunioita on kuulemma ollut näkyvissä pari hirsikertaa vielä 1900-luvun alussa. Pyykönniemen entinen nimikin on ollut Kyläniemi ja sen eteläosa Venäjänniemi. Niemen eteläosan nimi selittynee sillä, että se kuului aiemmin Venäjään. Suomeen se liitettiin hallitsijan päätöksellä vasta vuonna 1839, kun Jonkerin kohdalla rajassa ollut mutka oikaistiin. Tuolloin karjalaisasutuksesta ei enää tiedetty mitään. Alueen asukkaiden todettiin nimenomaan olleen suomalaisia.
Vuonna 1983 alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia. Alueelta on kartoitettu noin 20 matalaa, pelkistä kivistä tehtyä, läpimitaltaan alle kaksi metristä kiviröykkiötä. Ne sijaitsevat pääosin 70 x 25 metrin suuruisella alueella. Niiden länsipuolella, noin 20 x 20 metrin alalla on viisi tai kuusi suurempaa, kolmesta neljään metriin läpimittaista ja puolen metrin korkuista, maansekaista kivirauniota. Niistä 0,2 km länsiluoteeseen on vielä kaksi samanlaista kumparetta.
Neljä röykkiötä on tutkittu kaivauksin, ja löytöinä niistä on saatu palanutta luuta ja hiiltä (KM 22178:1-7). Kaksi suurempaan ryhmään kuulunutta kiviröykkiötä osoittautuivat uunien jäännöksiksi, niistä otetut näytteet ajoittuivat pääosin 1300 -luvulta 1500 -luvulle. Kaksi pienempää osoittautuivat pelkiksi kivikasoiksi.
Kesällä 2012 kaivettiin pieniä alueita lähelle röykkiötä, johon perimätieto liittää kirkkon tai pappilan. Tutkimuksissa havaittiin tulenpidon jälkiä ja löydettiin palanutta luuta nisäkkäistä ja kaloista, pronssinappi ja -hela, piilastu ja palaneen saven kappale. |