Luola sijaitsee Tohmajärven kunnallistalon koillispäädyssä rakennuksen alla ja se on tullut esiin kellaria kaivettaessa vuonna 1936. Luolaan laskeudutaan kellarissa olevasta viemärikaivosta, josta luolan pohjalle on matkaa noin kolme metriä. Itse luola on noin kahdeksan metriä pitkä, kolme metriä leveä ja muutamasta senteistä aina kolmen metrin korkeuteen yltävä onkalo.
Kyseessä on jääkauden aikana muodostunut maaluola, joka on syntynyt hienojakoiseen, erittäin tiiviiseen moreenimaahan jääkaudella hautautuneen jäälohkareen sulettua pois noin 11 000 vuotta sitten. Luola on erittäin harvinainen. Vastaavia on löydetty Suomesta ainoastaan seitsemän, jotka ovat kaikki romahtaneet.
Muinaistieteellinen toimikunta toteutti luolaan arkeologisen tutkimuksen vuonna 1936. Kulttuurimaata tai -kerroksia ei havaittu lukuun ottamatta suuaukon lähellä sijainnutta ilmeisen tuoretta liettä, josta todisteina havaittiin tuhkaa ja hiiltä. Luolaa lienee käytetyn tilapäisenä oleskelupaikkana, mutta käyttöaikaa ei ole määritetty. Lisäksi Suojeluskunnan kerrotaan säilyttäneen aseita ja muita varusteita luolassa, mutta tässäkään tapauksessa selkeää todistusaineistoa ei ole.
Vuoden 2023 tarkastuksessa luolan pohjalla ei havaittu arkeologisesti kiinnostavia ihmistoiminnan merkkejä. Luolaan on viemäririkon vuoksi valunut huomattava määrä ihmisjätettä, joka on pakkautunut luolan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Lisäksi luolan katon todettiin romahtaneen muutamista kohdista.
Luonti: 3.7.2023 Viimeisin muutos: 3.7.2023
Tutkimukset
Jouko Voionmaa tarkastus 1936
Huomautuksia: Luolan pohjalla, suuaukon luona havaittiin hiiltä ja nokea. Lisäksi luolan pohjalla havaittiin muutamia, todennäköisesti eläinten sinne kuljettamia luita.
Luonti: 3.7.2023
Ville Hakamäki tarkastus 2023
Huomautuksia: Luolassa ei havaittu uusia arkeologisesti kiinnostavia ihmistoiminnan merkkejä. Pohjan maa-aines on moreenia, jonka päälle on kerääntynyt useiden senttien paksuinen ihmisjätekerros. Luolan pohjaa kaivettiin useista kohdista lastalla, mutta löytöjä tai kulttuurikerroksia ei havaittu. Tarkastuksesta ei ole jätetty erillistä kertomusta.
Luonti: 3.7.2023 Viimeisin muutos: 3.7.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.