Paikalla on ehkä viimeistään 1800-luvun alussa autioitunut, ilmeisesti 1570-luvulla perustetun talonpaikka erilaisine rakennusjäänteineen, peltoineen ja viljelysraunioineen. Talonpaikasta n. 500 m etelään olevaan hautakumpuun kerrotaan vainolaisen tappaman talonväen haudatun ks. kohde Hautakumpu 1000038428.
Inventointi 2022: Haudanjoen eteläpuolella, niin joen eteläisen törmän päällä kuin törmän eteläpuolisella tasanteella aina Sirviöntielle asti, paikassa nimeltä Autio-Sirviö, havaittiin n. 2,3 ha alueella jäänteitä vanhasta talonpaikasta sekä vanhasta maataloustoiminnasta. Joen törmän lähettyvillä alue kasvaa vanhaa tuoreen kankaan kuusimetsää, ja siitä etelään Sirviöntielle asti varttuneen koivun, kuusen ja haavan muodostamaa sekametsää, jossa lukuisia niittymäisiä, harvemman, vaihtelevan ikäisen puuston täplittämiä aukeita. Aluetta halkovat useat vanhat pelto-ojat, etenkin sekametsää kasvavalla alueella, mutta paikoin myös joentörmälle asti. Muut havaitut kiinteät rakenteet keskittyvät joentörmän tuntumaan sekä alueen keskiosiin, ja näiden ympärillä alueen etelä-, itä- ja länsiosissa on oletettavasti ollut lähinnä peltoja ja niittyjä. Vanhoilla pelloilla ja niityillä kasvaa useita hyvin vanhoja (yli 100, jopa yli 150 vuotta vanhoja) puita. Jorma Tulkku mainitsee raportissaan vuodelta 1988 (Mika Sarkkisen 1995 inventointiraportin liitteessä 1) eräällä niityllä tuolloin 150-vuotiaan männyn ja 130-vuotiaan kuusen. Kohteen alustava rajaus sekä inventointihavaintojen että Jorma Tulkun kartoituksen pohjalta.
Sarkkisen raportin (1995) liitteenä on kuvaus Jorma Tulkun alustavasta inventoinnista (v. 1988. Inventoinnissa 2022 Tulkun mainitsemista alakohteista paikannettiin numerot 1. Asuinrakennus [alakohde 1], 4. Kuoppa [kellari, alakohde 3], 6. Tervahauta [kohde Autio-Sirviö 2] mutta ei sen yhteydessä mainittua tulisijan rauniota, 8. Peltorauniot [alakohteet 7 ja 8], 9. Pellot [noin alustavan aluerajauksen eteläiset kaksi kolmasosaa]; Tulkun alakohteessa 2. Navetta ja kota mainitsema kodan tulisija saattaisi vastata tämän raportin alakohdetta 2, joka tosin vaikutti kotaa jykevämmän rakennuksen rauniolta, tulisijoineen. Tulkun alakohteen 2. navettaa, samoin kuin alakohteita 3. Sauna, 5. Kaivo ja 7. Kivikehä ei runsaan aluskasvillisuuden seasta havaittu, vaikkakin alueen viimeaikaisen koskemattomuuden perusteella niidenkin voidaan olettaa säilyneen. |