Tervahauta sijaitsee koilliseen viettävässä hiekkaisessa rinteessä. Paikalla kasvaa varttunutta mäntymetsää ja itse tervahaudalla mäntyjen lisäksi jonkin verran lehtipuuta ja kuusta.
Aluskasvillisuus on varpukasveja ja sammalta.
Tervahaudan kokonaishalkaisija on noin 16 metriä. Se on noin 1,5 m syvä ja halssi on koiliseen. Vallin korkeus on rinteen puolelta vajaan metrin ja alarinteessä arviolta 1,5 metriä. Vallin leveys on noin 4 metriä puolellaan. Pituutta halssilla on noin 5 metriä ja se on tervahaudan päästä 2 metriä leveä ja metrin syvä.
Tervahaudan luoteis- ja kaakkoispuolella on keskenään samankaltaiset kuopat. Lisäksi vallin alaosaa kiertää repaleinen ojamainen kaivanto.
Tervahaudan vieressä on kiuas, joka on listattu vuonna 2017 omana muinaisjäännöksenään muinaisjäännösrekisteriin nimellä Vaala Pienankangas 2. Kyseessä lienee tervahaudan liittyvän tervapirtin kiuas. Jäännökset liittyvät näin toisiinsa ja ovat osa samaa kokonaisuutta.
Kohde on rajattu inventoinnin 2024 ja vinovalovarjosteen tietojen perusteella ja se käsittää sekä tervahaudan että kiukaan.
Luonti: 28.12.2017 Viimeisin muutos: 13.3.2025
Tutkimukset
Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo inventointi 2017
Huomautuksia: Tarvahauta 88. Vaalan kunnan arkeologinen päivitysinventointi 2017
Luonti: 28.12.2017
Taneli Leinonen inventointi 2024
Huomautuksia: Raportti on Museoviraston sähköisessä arkistossa.
Luonti: 13.3.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.