Korvolantien Nikkilänmutkassa on 1760-luvulla sijainnut neljä taloa, joista kolme yhdessä ryhmässä tien (historiallisen Laidetien) eteläpuolella. Kolmen talon ryhmä on sijainnut nykyisen suulin/ladon tienoilla. Alue on pääosin peltoa ja kiinteä muinaisjäännös. Senaatin kartaston perusteella kylätontti on tältä osin autioitunut vuoteen 1909 mennessä.
V. 2019 kaapeloinnin kaivutyön valvonnassa kylätontin pohjoisreunalle, tien eteläreunaan kaivetussa ojassa todettiin noin 40 cm syvyydellä tummaa nokista maata ja Ø n. 10 -15 cm kiviä, osa kivistä vaikutti palaneille. Tumman maakerroksen vahvuus vaihteli 5-20 cm välillä ja paikoitellen se katosi kokonaan; kaikkiaan sitä oli havaittavissa noin 4 m matkalla.
V. 2025 koekaivauksissa havaittiin oletettavasti 1900-lukua vanhempia maakerroksia talousrakennuksen koillisnurkan kohdalle kaivetuista koekuopista. Näiden koekuoppien noin 20–25 cm:n syvyydessä oli kerros savista multaa, jossa oli jonkin verran hiiltä ja pieniä paloja lahoa puuta. Kerroksesta löytyi vain luuta (palanutta ja palamatonta) sekä paksun ruostekerroksen peittämä naulan katkelma. Yhdessä koekuopassa rakennuksen N-puolella havaittiin noin puolen metrin paksuisen täyttömaan alta nokista maata ja kiviä, jotka voisivat olla peräisin liedestä; kerrokseen ei kajottu. Rakennuksen pohjoispuolella on todettu kuitenkin myös laajempi tuhoutunut alue. Maaperä on talousrakennuksen eteläpuolella olevassa loivassa rinteessä hietaa, ja alue vaikuttaa sekä maaperän että löytöjen valossa potentiaalisemmalta vanhalle asutukselle kuin talousrakennuksen pohjoispuoleinen alue. Alue on kuitenkin paksun multakerroksen perusteella ollut peltona. Pintamultakerroksesta löytyi jonkin verran uudelle ajalle ajoittuvia löytöjä kuten vihreää taso- ja astialasia, punasavikeramiikkaa ja liitupiipun katkelma. Lisäksi yhdestä koekuopasta löytyi kvartsi-iskos.
Luonti: 2.1.2017 Viimeisin muutos: 28.7.2025
Tutkimukset
Hannu Poutiainen ja Teemu Tiainen inventointi 2015
Luonti: 2.1.2017
Sami Raninen arkistotutkimus 2013
Luonti: 3.7.2017
Timo Jussila arkistotutkimus 2018
Huomautuksia: Nokia Siuro, Linnavuori, Kulju osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018.
Luonti: 26.3.2019 Viimeisin muutos: 9.3.2021
Rahtola & Koskinen valvonta 2019
Luonti: 7.3.2023 Viimeisin muutos: 8.10.2024
Jan-Erik Nyman koekaivaus 2025
Luonti: 29.7.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.