Kohde sijaitsee Kitisen sivujoen Kelujoen pohjoispuoleisen Ulkusijankankaan eteläpäässä, joen pohjoisrannalla olevan soistuneen alueen reunassa. Löytöalue on noin 2,5 m suon pintaa ylempänä ja noin 60-70 m Kelujoen mutkasta pohjoiseen. Kelujoen uoma lienee aikoinaan sijainnut kankaan reunan läheisyydessä kohdassa, johon myös Kitisen Kelukosken suunnasta lienee ollut ajoittainen vesiyhteys.
Kohde on kivikautinen pienialainen asuin- tai leiripaikka. Maastokäynnillä vuonna 1994 paikalta löytyi kvartsi-iskoksia sekä -ydin vain muutaman neliömetrin alueelta polun leikkaamalta alueelta kankaan reunasta. Yhdessä koepistossa havaittiin lisäksi kvartsi-iskos.
Kohde tarkastettiin vuoden 2019 inventoinnissa. Muinaisjäännösalueen laajuudeksi määriteltiin noin 35x25 metriä, joka käsittää pohjois-etelä -suuntaisen harjanteen eteläosan. Harjanteen päälle tehdyssä koepistossa havaittiin turve ja huuhtoutumiskerroksen alla punertavaa likamaata, jossa oli nähtävissä hiililäikkiä ja -rantuja noin 30 cm syvyyteen asti. Tästä noin 10 metriä länteen tehdystä koepistosta löytyi palaneen luun kappale. Koepistossa oli normaali podsolimaannos, ei selvää likamaakerrosta. Palanut luu tuli noin 10 cm syvyydestä.
Kohteen aluerajaus rekisterissä perustuu vuoden 2019 inventointiin, jolloin se määriteltiin koepistojen ja topografian avulla.
Kohde sijaitsee vanhan Kelujoen uoman pohjoisrannalla, kuten yllä mainitaan. Alue on hiekkapohjaista mäntykangasta.
Luonti: 17.10.2008 Viimeisin muutos: 11.9.2025
Tutkimukset
Kaarlo Katiskoski tarkastus 1994
Löydöt: KM 28838:1-2 (kvartseja)
Huomautuksia: Tarkastuskertomus 9.2.1996. Tarkastus läheisen Kelukoski E kaivauksen yhetydessä 15.9.1994.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.