Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta 1915–1918. Kohde sijaitsee korkealla, metsää kasvavalla kalliomäellä Konalan puistossa, Muurimestarintien (Kehä I) eteläpuolella. Pääosa kohteesta on Espoossa, vain puolustusaseman koillisnurkka on Helsingin puolella.
Aiemman kohdekuvauksen mukaan kohteella on kallioon louhittuja ja maahan kaivettuja taistelu- ja yhdyshautoja, joita on osittain tuettu betonilla. Taisteluhautaa yhteensä 165 m. Yksi konekivääriasema, neljä tähystysasemaa, kaksi avointa valonheitinasemaa, betonisia suojahuoneita 5 kpl, joista yhden betonikatto edelleen ehyt, kolme rakentamatonta kuoppaa. Puolustusaseman länsi- ja lounaispuolella on kivettyä yhdystietä.
Puolustusaseman Helsingin puolella sijaitseva koillisnurkka tarkastettiin vuoden 2025 inventoinnissa. Tällä alueella on pohjoisluoteeseen ja koilliseen suuntautuvaa taisteluhautaa ja sen yhteydessä kaksi konekivääriasemaa, joiden torjuntasuuntina ovat pohjoinen ja koillinen, niissä molemmissa on yksi komero. Ilmeisesti ainakin ampuma-aukot ovat olleet katettuja ja niiden katteet on räjäytetty. Lisäksi on yksi pohjoiseen suuntautuva, mutkitetulla sisäänkäynnillä varustettu tähystysasema sekä yksi mahdollinen räjäytetty asema. Lähes etulinjassa on myös kaksihuoneisen, räjäytetyn suojahuoneen raunio, jonka huoneiden koot ovat noin 2 m x 2 m. Kaikki koillisosan rakenteet ovat betonisia.
Puolustusasema kuuluu tukikohtaan XXVII, jonka puolustusaseman 1–16, tykkipatterit 102 ja 1021 sekä este 1 sijaitsevan Konala ja Reimarlan alueilla, osittain myös Espoon puolella. Kumpikaan tykkipattereista eivätkä puolustusasemat 6, 9, 12 ja 15 ole säilyneet. |