Kauppias ja laivanvarustaja J. H. Heidenstrauch ryhtyi rakentamaan edustavaa porvaristaloa kaupungin sataman ja tulevan kauppatorin ääressä sijaitsevalle tontilleen pian sen jälkeen kun Helsinki oli vuonna 1812 määrätty pääkaupungiksi ja sitä oli ryhdytty rakentamaan uuden asemakaavan mukaan. Hän teetti linnoitusupseeri Pehr Granstedtilla piirustukset, joita arkkitehti C. L. Engel vielä julkisivujen osalta korjasi. Rakennukset olivat valmiit vuoteen 1820 mennessä.
Heidenstrauchin kivitalo käsitti tontin keskiosaan sijoitetun kolmikerroksisen pääosan ja siitä etelään jatkuvat matalat siipiosat, pohjoispuolelle Mariankadun varteen rakennetun siiven sekä tontin luoteisosan puiset ulkorakennukset. Alimmassa kerroksessa olivat kauppahuoneen puodit ja varastot. Keskimmäisessä eli pääkerroksessa oli perheettömän Heidenstrauchin asunto ja ylimmässä kerroksessa asuntoja vuokralaisille.
Vuonna 1837 Heidenstrauchin talo ostettiin keisarilliseksi palatsiksi. Rakennuksen sisätiloja oli uudistettava, ulkoarkkitehtuuria ei muutettu. Toiseen kerrokseen järjestettiin juhlatilasarja, jonka koristeluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Sen keskeisiä tiloja olivat tanssiaissali ja ruokasali, joka C. A. Engelin suunnitteleman sisustuksen vuoksi tunnetaan myös n.s. goottilaisena salina. Kolmanteen kerrokseen järjestettiin yksityistilat. Venäjän keisarillisten residenssien loisteliaisuutta ei kuitenkaan tavoiteltu.
Muutostyöt keisarin residenssiksi käynnistettiin intendentinkonttorin päällikkö C. L. Engelin johdolla, ja hänen kuoltuaan 1840 ne vietiin päätökseen mm. hänen poikansa, arkkitehti C. A. Engelin sekä arkkitehti J. Wikin johdolla. Rakennustyöt valmistuivat vuonna 1843, jolloin myös vihittiin rakennukseen tehty kirkkosali, mutta sisustus- ja kalustustyöt jatkuivat vuoteen 1845. Palatsinhoitaja O. W. Klinckowström ja hänen seuraajansa jatkoivat kaluston ja taidekokoelman kartuttamista etenkin kun hallitsijan tai hänen edustajiensa vierailu oli odotettavissa.
Helsingin keisarillisen palatsin käyttö oli vähäistä, sillä hallitsija ja keisarillisen huoneen jäsenet kävivät kaupungissa niin harvoin. Joitakin vastaanottoja järjestettiin juhlatiloissa kuitenkin muulloinkin. Palatsinhoitaja ei asunut rakennuksessa, eikä hänellä ollut siellä työtilaa. Vakinaista palvelusväkeä oli hyvin vähän ja vain jotkut heistä asuivat palatsin yhteydessä.
Keisari Aleksanteri II saapui Helsinkiin valtiopäivien avajaisiin syyskuussa 1863. Tällöin hallitsija vieraili ensimmäistä kertaa Helsingin keisarillisessa palatsissa. Aleksanteri II seurueineen vieraili Helsingissä toisen kerran kesällä 1876 ja Aleksanteri III perheineen kesällä 1885. Hallitsijat perheineen myös asuivat palatsissa niiden muutaman päivän ajan, jonka he kaupungissa viipyivät.
Vuoden 1876 keisarivierailuun valmistauduttiin kunnostushankkeella, joka käsitti mm. ikkunoiden puitejaon uusimisen suuriruutuisemmaksi. Rakennuksen voimakasta laajentamista suunniteltiin 1880-luvulla. Palatsiin haluttiin erillinen valtaistuinsali. Juhlatilat ja sisäänkäynnit olivat myös käyneet ahtaiksi. Arkkitehtuuria olisi uudistettu myös julkisivujen osalta. Laajennukseen ei kuitenkaan ryhdytty, ei edes mainittaviin korjaustoimiin ennen 1900-luvun alkua.
Valtaistuinsali palatsiin rakennettiin vasta vuonna 1906 vahvistetun suunnitelman perusteella. Sitä varten rakennettiin laajennusosa rakennuksen pohjoispuolelle. Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Jac. Ahrenberg vastasi sekä rakennus- että sisustuspiirustuksista.
Ensimmäisen maailmansodan aikana palatsia käytettiin sotasairaalana. Maaliskuussa 1917 rakennukselle alettiin suunnitella uutta käyttöä. Kesän 1919 lopulla sitä alettiin kunnostaa Suomen tasavallan presidentin käyttöön. K. J. Ståhlberg astui presidentin virkaan heinäkuussa 1919 ja muutti pian sen jälkeen virka-asuntoon, jonka kunnostus- ja uudistustyöt olivat vielä kesken. Ensimmäinen presidentin esittely ja sen jälkeinen vastaanotto järjestettiin jo viikkoa myöhemmin. Ensimmäinen valtiovieras otettiin linnassa vastaan vuonna 1926.
Vuonna 1938 linnaa uudistettiin rakennushallituksessa laadittujen suunnitelmien mukaan. Mariankadun puoleinen sisäänkäynti sai aikaisempaa tilavamman aulan sekä modernin, koristeellisuudesta riisutun asun. Rakennuksen tulisijat purettiin ja koristeellista sisustusta pelkistettiin.
Tasavallan presidentit puolisoineen muuttivat 1920-luvulta lähtien kesäajaksi Naantalin Kultarantaan. Presidentin viikonloppuasunnoksi valtio sai 1930-luvun lopulla lahjoituksena Tamminiemen huvilan Helsingissä. Vuonna 1956 valittu presidentti Urho Kekkonen valitsi virka-asunnokseen Tamminiemen, mutta valtiovieraat otettiin edelleen vastaan presidentinlinnassa. Presidentti Mauno Koivisto asui puolisoineen presidentinlinnassa vuoteen 1993, jolloin uusi Mäntyniemen virka-asunto valmistui. Vuonna 2012 käynnistyi presidentinlinnan laaja peruskorjaus ja restaurointi. |
Koivisto, Tellervo - Blomstedt, Yrjö – Nikula, Riitta – Peisa, Sirkka: Linna The Presidential Palace. Otava, Helsinki 1992.
Relas, Jukka: Valta, tyyli ja tila. Keisarien ja presidenttien residenssi Helsingissä 1937-1940. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki 2013.
Sinisalo, Jarkko: Pehr Granstedt, Carl Ludvig Engel ja Heidenstrauchin talon suunnittelu. Suomen Museo 1978, s. 103-118. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki 1978. |
takaisin
Kuvaus
Rakennukset ja rakennelmat
Presidentinlinna, Kaivaus 1997 Marianna Niukkanen